Kahden ompelevan äidin yhteinen blogi, jossa ompeluksia roolileikkeihin, kotileikkiin, lastenhuoneen sisustukseen...

5. tammikuuta 2015

Palloillen


Pallon ompeleminen on helppoa ja nopeaa :) Vaikka kyllä senkin saa epäonnistumaan, kun innostuu ompelemaan liikaa keskeltä liian leveitä lohkoja toisiinsa... Nimimerkillä "ompelin juuri tilkullisen kurpitsan".


Seuraavassa versiossa olinkin jo viisaampi, ompelin vain kuusi lohkoa toisiinsa ("kurpitsassa" niitä oli kahdeksan).


Googlen kuvahaulla löytyy paljon kuvia kankaisista palloista, mm. lohkojen malleja.

Tämä pallon saa lahjaksi yksi vuotta täyttävä sukulaispoika.

Jottei "kurpitsa" jäisi omituiseksi, kiristin keskiosaa litteämmäksi napein. Kuopuksen mielestä se on nyt ihana tyyny :D


4. tammikuuta 2015

TSI - nukenkantoreppu



Tein ohjeet jokaisen pikkuäidin (ja -isin) tuikitarpeelliseen juttuun...

Nukenkantorepun ohjeet
(sopii parhaiten n. 40cm kokoiselle nukelle)

Nuken kantoreppuun käy oikeastaan mikä kangas vaan, itse käytin tässä puuvillaverhoa materiaalina.

Jäljennä kuvan perusteella kantorepun kaava. Kaavan korkeus keskikohdasta 35cm, leveys ylhäältä (levein kohta) 40cm, alhaalta (kapein kohta) 13cm, keskiosasta 19cm.


Asettele kaava kankaalle ja leikkaa, lisää 1cm saumavarat.



Leikkaa 7cm leveää kaitale kiinnitysnauhaa varten.Leikkasin 170cm pitkän kaitaleen ja ompelin sen kahdesta osasta. Jos haluat solmia ne tai jos lapsesi on jo isompi, tee pitempi nauha.


Ompele kaitaleiden päät yhteen, jos et saa kaitaletta yhdestä palasta.


Käännä kaitale nauhaksi. Ensin nuppineuloin...


...ja ommellen. Ensin avoin reuna ja sitten vielä toinen (ihan ulkonäön vuoksi).



Neulaa reppukappaleet toisiinsa nurja puolet vastakkain. Ompele kiinni toisiinsa, jätä lyhyt reuna (alareuna) ompelematta.


Tee aukileikkauksia kaareviin kohtiin ja viistota suorat kulmat.



Käännä reppuosa oikeinpäin.



 Sulje kääntöaukko tikkaamalla läheltä reunaa, tikkaa samalla reppuosa ympäriinsä.


Mittaa nauhan keskikohta. Merkitse myös reppuosan keskikohta, n. 15cm yläreunasta.



Kiinnitä nauha reppuun nuppineuloin ja ompele kiinni.


Kiinnitä nauha reppuosan kapeaan kohdan laitoihin (n. 8cm päähän nauhan kiinniommellusta kohdasta). Ompele kiinni.




Käännä yläreunan "korvat" kaksinkerroin ja ompele (kuvassa nuppineulan kohdalta) kiinni, Seuraa tikkausta.



Pujota nauhat "korvien" läpi.



Lisää halutessasi kiinnityssysteemi nauhojen päähän. Laitoin nepparit tähän versioon. Neppareiden paikka riippuu repun käyttäjän mitoista.

Nosta kannettava kaveri reppukyytiin... ja menoksi!





Reppu on valmis!

Repussa voi kantaa nukkea (tai pehmoa) joko edessä...


...tai takana.



Nauhat kannattaa laittaa ristiin, silloin on tukevampi kantaa :)

Jos heräsi kysymyksiä, niitä voi laitella mailitse borderte (at) gmail . com 

12. lokakuuta 2014

Ompelukoulu osa 1. Nuken makuupussi tutoriaali

7-vuotias tyttäreni haluaisi opetella ompelemaan koneella, ja äidin tehtävä on tietenkin tukea oppimista pienin askelin. Viime viikolla hän sai harjoitella suoran ompelua tilkulla ja nyt oli aika tehdä jotain käyttöön.. eli siis nukelle! Tässä on helppo makuupussi, jonka ompelu on helppoa, pelkkiä suoria ompeleita.


Valitse sopiva, ohuehko puuvillakangas. Taittele mahdollinen hulpio kaulan kohdalle. Mallaa nuken avulla makuupussin koko.


Vanhempi leikkaa sopivan kokoisen palan :)


Käännä reuna, anna lapsen ommella se. Poimi langat toiselle puolelle, anna lapsen solmia ne umpisolmuun.

Taitelkaa yhdessä pussi. Vanhempi voi laittaa nuppineuloja ja huolehtia niiden poisotosta ompelun edetessä. Lopuksi käänsimme vielä reunat pään takaa ja ompelimme ne. Lapsii solmii taas langanpäät.

Lapsi saa nyt kääntää pussin ja sovittaa! Helppo ompelus ja lähes varma onnistuminen siivittävät intoa ja taidot suoran ompelussa kehittyvät. Jos lapsi ei osaa vielä solmua, niin sekin tulee tässä opittua.

26. elokuuta 2014

Kuvitteellinen tehtävä: lastenmallisto Ompeluleikki

Facebookin ompeluryhmän haasteena eräänä viikkona oli tehdä kuvitteellinen lastenvaatemallisto, kankaat tulivat yllätyksenä edeltävänä päivänä. Kankaat eivät sopineetkaan hienoon suunnitelmaani, joten menin sitten kakkosvaihtoehdolla.

Piti se ykkönenkin sitten toteuttaa! Tässä leikkimallisto Ompeluleikki!



Housut ovat Ottobren Relaxed fitistä muokatut. Lisänä polvipaikat polvillaan leikkijää  lämmittämään ja pepussa myös. Sivulla pieni tasku aarteille.  Paita on Ottobren Little Lamb ja siinä on myös tasku. Sekä paita että housut ovat trikoota.



Leikkimalliston leikkivaatenimet ovat Juoni-housut ja Jekku-paita.

25. elokuuta 2014

Pikkureppu, jumppapussi, kerhokassi, narureppu!

Syksyn harrastuksiin tarvitaan pieniä kasseja tai reppuja. Tässäpä siisti sellainen ja helppo ommellakin! Tämä kangas on vettähylkivää, mutta käytännössä mikä kangas vain sopii käyttötarkoituksen mukaan.






1. Suunnittele repun koko, miten iso vihko tai sisäkengät pitää mahtua sisälle. Varaa kangasta suunnitelman mukaan + sivusaumoihin 2+2 cm, pohjaan 2 cm ja ylös 3 cm. Varaa narua/nyöriä repun sivu+yläosa+sivuX2 cm.

2. Leikkaa palat.



3. Aseta palat nurjat puolet vastakkain n. 1 cm saumavaroin, ompele sivut + pohjasaumat, jätä sivujen yläosasta 5 cm ompelematta.

4. Käännä työ nurinpäin, ompele samat saumat, niin että kankaan reunat jäävät tikin sisään pussiksi. Jätä sivujen alakulmiin  2 cm kolot, näihin menevät nyörit. Käännä työ.

5. Tee sivujen yläosaan taitokset nurjalle, tikkaa.

6. Silitä yläreunoista ensin 1 cm taitos nurjalle ja sitten 2 cm taitos. Reuna jää sisälle. Tikkaa nyörikujat.

7.Katkaise nyöri kahtia. Pujota nyörit kujiin toinen ensin etukautta vasemmalta oikealle ja takaa taas vasemmalle, nyörit päät jäävät vasempaan reunaan. Pujota toinen nyöri vastaavasti niin, että nyörin päät jäävät oikealle.

8. Pujota nyörien päät alakulman koloon ja tikkaa päältä. Valmis!

Oma reppukankaani ja nyöri ovat pyörineet ompelulaatikossa vuosikaudet ja pääsivät yhtäkkiä käyttöön, kun jumppapussia tarvittiin eikä vanhaa löytynyt!