Kahden ompelevan äidin yhteinen blogi, jossa ompeluksia roolileikkeihin, kotileikkiin, lastenhuoneen sisustukseen...

14. huhtikuuta 2014

He-vi -herkkuja lapsille

Kun menen lapsieni kanssa perhekerhoon tai perhekahvilaan, he useimmiten leikkivät leikkiruuilla, tuovat niitä lautasilla mulle syötäviksi - luksusta ;) Mä olen aikaisemmin ollut sitä mieltä, että en ala näpertelemään leikkiruokia... mutta mites sitten kävikään. Nälkä kasvaa syödessä ja ensin suunnittelemani parin omenan lisäksi syntyi jotain muutakin.


Ensin ompelin ne pari omenaa, niiden (ja päärynöiden) ohjeen löysin täältä. Aikas mahtavan kokoisia ;)


Omppujen punainen kangas on enstexiä, jota olen jemmannut jo pitkään ja aina välillä jotain siitä ommellutkin. Omppujen lehdet ommeltu poikien vanhoista collegehousuista, "tikut" on miehen vanhoista, ruskeista farkuista. Päärynät on samaa collegea kun omppujen lehdet. Päärynöiden tikut resoria.


Hedelmien ompelemisen jälkeen teki mieli ommella vielä jotain muuta - vihanneksia. Halusin ommella porkkanoita ja niihin löytyi kangas joskus vuosia sitten ompelemastani neliöpiposta jota ei ole montaakaan kertaa tullut käytettyä kun se olikin turhan löysä. Porkkanoiden oranssi kangas siis bambuneulosta, vihreät osat on samoista housuista (lahkeensuuresorit) mitä ompuissa ja päärynöissäkin käytin. Porkkanat on oma väsäys, ohjeet porkkanoihin löytyy täältä.


Nämä he-vit vietiin heti käsistä. Pikkuneiti vei ne oitis leikkiin kun olin saanut ommeltua täyttöaukon umpeen. Pojatkin ehtivät jo niillä leikkiä. Seuraavaksi pitäisi kuulemma ommella perunoita :P

4 kommenttia:

  1. Aivan ihania leikkiruokia! Ei ihme, että lapset tykkäävät leikkiä niillä :)

    VastaaPoista
  2. Huippuja! Näitä pitäis meidänkin kokkaajille tehdä :)

    VastaaPoista
  3. Nam! Pitäis, pitäis.. mutta on näitä kiva ihastellakkin :).

    VastaaPoista
  4. Suloisia! Meillä on muffineita ja jäätelötötteröitä. Ehkä pitäisi olla myös noita terveellisiä :)

    VastaaPoista